Luistelen kirkasta selkää

Minä luistelen kirkasta selkää Ja kirkas on katseenikin Ohi metsäisten rantojen, suurien selkien Luistelen pois lähitienoon Minä luistelen hiljaista yötä Ja kuuntelen jäiden kuiskintaa Ne kuiskivat minulle asioita Kuin jättäisivät hyvästejä Muistatko lapsuutesi talven? Kun jäät eivät kantaneet vielä Sinä tutkit rantoja veljesi kanssa Me petimme sinua silloin Kaksi putosi jäihin Kaksi joutui veden varaan Toinen nousi takaisin rantaan Toinen ei palannut koskaan Yhä luistelen kirkasta selkää Ja kirkas on katseenikin Miksi yö on niin hiljaa, minä ymmärrän nyt Se olin minä, joka ei palannut koskaan Minä palannut en sieltä koskaan Se olin minä, joka ei palannut koskaan