Kerjäläisten Valtakunta

Heitin veteen pienen kiven, ja se särki kuvani. Oli vastarannalla lapsi, joka minua seurasi. Hänen polvihousunsa taskuun eivät kivet mahtuneet, Ja pienet polvensa olivat verille kaatuneet. Tuo poika mulle viittoi kädessään kaarnanpalanen. Hän halusi lähettää sen yli veden mutkaisen. Tuo viesti, joka lähti, ei saapunut milloinkaan. Ja tuo suuri vesi peitti huutomme pauhullaan. Kerjäläisten valtakuntaan eivät herrat saapuneet, Eikä yli suuren veden hätähuudot kuuluneet. Kerjäläisten valtakuntaan pääsee kaarnalaivalla vain. Se mikä hukkuu ja mikä säilyy, sen pidän omanain. Tuli taivaanrannan takaa tulivaunuilla muukalainen. Se laskeutui vastarannalle vieden pojan resuisen. Ja poika vaunuun nousi, käsiään heiluttaen. Näin poistui tulivaunut meidät erottaen. Mä tulen tähän rantaan yhä uudestaan Ja heitän veteen kiven, joka kuvani musertaa. Mä istun iltaan asti vain häntä oottaen. Tuo rääsyläinen tietää jotain, mitä tiedä en. Kerjäläisten valtakuntaan eivät herrat saapuneet, Eikä yli suuren veden hätähuudot kuuluneet. Kerjäläisten valtakuntaan pääsee kaarnalaivalla vain. Se mikä hukkuu ja mikä säilyy, sen pidän omanain.