Aaveissa Vainko Olet Mun

Valkeat kesäyöt, valkeat vedet kaarisilloin Kutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoin Iltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaan Varoen Ja meidät kuin maisema maalataan Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkat Valvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvat Päällemme käyden Sallien vain kuutamon täyden Kuin varoen Ja maisema se meistä kauas katoaa Ei soisi tämän koskaan päättyvän Ei soisi kellot kolkot murhenäytelmän Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun Hiljainen kesäyö hiljalleen käyden veden selkää Minä tiedän sen, ajatus jota kaikki pelkää Että kaartuis koivut ei, ei usva koskis lumpeen kukkaan Se mikä meidät pakottaa jälleen silmät avaamaan Ei jaksa aamu nousta alta kylmän öljylampun Viritellen vilun jousta kulkee kukin yötään yksinään Ei soisi tämän koskaan päättyvän Ei soisi kellot kolkot murhenäytelmän Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun Ei soisi tämän koskaan päättyvän Ei soisi kellot kolkot murhenäytelmän Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun