Repivinä äänet riekkuvat
Siellä, missä kuljen, kanssani liikkuvat tullen
Aina hiljaisimpienkin valonhäivähdysten etehen
Yötön yö ja sen vanhojen rantojen
Kaarnakansa niitä yksin hallitsee
Ei huuliaan avaa, ei puhu, ei nuku tämä suku
Valvoo vain ja vartioi
Kun joutuu hetki vaipuneen
