Lumisen tien, korkean penkan
Kylmään kylkeen varovasti istuutuu
Siniset kasvot allapäin
Kohmeisiin kämmeniin hautautuu
Ei lämmitä käsiä palavat sillat
Sormien läpi valkoista maata
Tuijottaa katse etäinen
Roudan ja viiman välikössä
Yksin hymyilee itselleen
Taivasta kohti liekit saa
Sulkeutuvat väsyneet silmät
Hyinen viima vähitellen kaikkoaa
Lumisen tien, korkean penkan
Kylmään syliin viimein nukahtaa
Ei surevia jälkeen jää
