Haamut

Ei, ei ei... Puran kaiken, Yhteen epäonnistumiseen. Koitan kuunnella, mut korvissa vaan humisee, Kunnes taju sulaa lumiseen maahan. Rupiset haavat ja univelan taakat. Jos mun kuvitelmat saavat edes jonkinlaisen muodon, Uniset saagat ja katoavat luodot Tulee sumun takaa esiin. Sanottava sanaistuu, Silmät on synkät, mut ympärillä valaistuu. Syvällistä kyntämistä, hyväilyjä, sylkemistä, Hyräilyä ympäriinsä ystävistä, vihaa. Pyöräilen syöveristä, pyörän kumit vyöllä Niistä Pyhän Ajan Myöhemmistä haluun Sekä lihaa, Syö mikä syötävis, Lyö mikä lyötävis, Pyöritä, työnnä, pistä pyörät pyörii, Pyörimistä ei voi olla liikaa, Eikä liian vähän. Yöllä tiedän, että kuulun juuri tähän. Huomen aamulla, Sun luokse laahustan. Ootsä kuullu tääl on huoneet täynnä haamuja? Ne nuolee haavojaan, Ja äänenaaltoja. Ootsä nähny niiden vääntyneitä naamoja? En oo uskonu yliluonnollisiin, Pyhyydestä puhuviin Äiteihin tai isiin, Väkeviin visioihin, Näkeviin visioijiin, Tai äkillisiin näön heräämisiin. Kadotuksen pelastuksen kiroukset ja ihmeet. Kato, kato toi on kateudesta vihree. Sen apeudessa piilee niin vaarallinen siemen, Et se vois hukuttaa haavottuneen mielen. Niskat on pahvia, Taittunu ylöspäin, Kun tuijottaa katosta roikkuvaa laivaa. Valo siivilöityy lasimaalausikkunasta. Itkusena mietin oonko toipunu lainkaan. Voipunu aikaan, jossa kaikki pitää mitata, Hoiperrellu vaivoineni, Painoin ihan sikana. Mun tähtäin oli, Tähtään omiin aivoihini tikalla, Jos vainoisinkin itteeni tän rivitalon pihalla. Tarttuisit airoihin, Oisit vaan ihana. Hairahdukset painaa, oon aivan liian hitaalla. Taitanu flipata jo liian monta kertaa. Mul on kitarassa kuus kieltä liikaa, Mutten vertaa Mielläni toisiin, on omissakin kestämistä. Voi vierelläni koisii, ei tää oo estämistä. En oo menossa enkä perillä mun tehtävistä, Ehkä niistä joku viel jollekin kelpaa. Huomen aamulla, Sun luokse laahustan. Ootsä kuullu tääl on huoneet täynnä haamuja? Ne nuolee haavojaan, Ja äänenaaltoja. Ootsä nähny niiden vääntyneitä naamoja? Huomen aamulla, Sun luokse laahustan. Ootsä kuullu tääl on huoneet täynnä haamuja? Ne nuolee haavojaan, Ja äänenaaltoja. Ootsä nähny niiden vääntyneitä naamoja? Sä et oo nähny vielä mitään Ja kaipuu jää tyhjennettyyn kolmioon. Seinillä kaikuu. Taikuuden tapaan hetket herää ja katoaa. Ja joku ajaa perään, Nyrkkejänsä takomaan Mies. Valkosen lipun kanssa katolla on Mies. Hikisenä kietoutunut lakanaan Mies. Menneisyyden painolasti takanaan Mies. Jonka jokainen ilme puhuu vakavaa kieltä. Aikoo raivata esteet tieltään. Aina vainotuks itsensä mieltää. Paina, paina, sul on viel tää Mahdollisuus kieltää Kaikki mikä hiertää. Et oo tainnu kuulla myötätunnost vielkää. Muuten varmaan voisit yöllä tänne rientää. On tien päällä vaikee tajuu maisemien liikkuvan. Ja vaikenin. En aio enää hiiskua. Huomen aamulla, Sun luokse laahustan. Ootsä kuullu tääl on huoneet täynnä haamuja? Ne nuolee haavojaan, Ja äänenaaltoja. Ootsä nähny niiden vääntyneitä naamoja? Huomen aamulla, Sun luokse laahustan. Ootsä kuullu tääl on huoneet täynnä haamuja? Ne nuolee haavojaan, Ja äänenaaltoja. Ootsä nähny niiden vääntyneitä naamoja?