Marmoritaivas

Tiedän, että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy Että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin Ja sydäntä ympäröi muuri kiveäkin lujemmin Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan Kuun valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan Olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin Ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin Vaan kun katson näen autiohuoneen ja kätes on peitto vaan Nää harhat kuin viiniä juoneen sua saa taas kutsumaan Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan Kuun valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan Olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en Se on syvä ja jotenkin lopullinen (lopullinen, lopullinen) Se painaa ja sattuu ja puristaa (puristaa, puristaa) Mutta kenties joskus on helpompaa Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan Kuun valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan Olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan