Nainen tummissa - Lady in Black

Hän saapui keskiyöllä, Näin viikatteenkin vyöllä, Tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmillään. Hän kertoi kylmin huulin, Kuin kaukaa äänen kuulin: Oon sieltä, mistä takaisin ei tulla elämään. Mä katsettansa turhaan hain, Näin pohjattomat silmät vain. Kun katsoin niihin tunsin, Että häntä rakastin. "Voi poikaparka, kuolemaa ei yksikään voi rakastaa. Vain hengen sulta veisin kylmin, jäisin suudelmin". Sun täytyy olla vanki maan, ei sielus pääse kahleistaan. On yksinäisyys kohtalosi, auttaa voi mä en. Sä vaikka kaiken oikein teet. Sua seuraa aina kyyneleet, ei murheistansa irti pääse koskaan ihminen. Mä pyysin: Suukko, muuta ei. Hän viikatteensa naulaan vei Ja tunsin hänen syleilynsä kylmän, jäätävän. Hän lähti, otti viikatteen. Jäin yksin yöhön hiljaiseen. En enää pelkää kuolemaa, Nyt kaiken ymmärrän. Hän saapuu vielä tiedän sen Kun aika vierii täyttyen Niin silloin suostuu varmaankin hän yhteen suudelmaan Tuon suudelman kun hältä saan Voin vihdoin jättää kylmän maan Ja silloin pääsee myöskin sielu irti kahleistaan En itselleni rauhaa saa kun rakastan vain kuolemaa Mä ootan että saapuisi tuo nainen mustissaan.