Piikkilankaa

Luen toisinaan kirjeen uudestaan Luen aina sen vaikka tahtois enää en Siinä sanotaan; takaisin en saa Sua nyt tai ehkä milloinkaan Näen pisaran yhden tippuvan Näen aina sen vaikka tahtois sitä en Siihen tahrautuu sanat, kaikki muu Häviää, mutta silloin havahdun Niin paljon vain tahdoin rakastaa Sydämeeni sain Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa On turhaa kaikki tuo Nyt sattuu piikit nuo Eikä silloin haavat arpiakaan luo Ei piikkilanka-aidat rauhaa mulle suo Sua kiittää saan; annoit rakastaa Sua vieläkin vaikka jatkaa tahtoisin Tunne loputon tähän päättyvä on Ehkä niin vielä nousee voimaton Niin paljon vain tahdoin rakastaa Sydämeeni sain Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa On turhaa kaikki tuo Nyt sattuu piikit nuo Eikä silloin haavat arpiakaan luo Ei piikkilanka-aidat rauhaa mulle suo Näen pisaran Yhden tippuvan Näen viimeisen Niin paljon vain tahdoin rakastaa Sydämeeni sain Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa On turhaa kaikki tuo Nyt sattuu piikit nuo Eikä silloin haavat arpiakaan luo Ei piikkilanka-aidat rauhaa koskaan tuo