Tänä aamuna heräsin, elosalamaan, ja samantien,
Ymmärsin, mitä olin mennyt tekemään.
Olin mielenhäiriössä, loistomiehen heittänyt menemään.
Siis paikkasin takapyörän, hyppäsin satulaan.
Haen mieheni takaisin,
Suunnistan jumalauta Puistolaan!
Ja minä osasin tien, jolla kaniinit karkeloi,
Ja minä lauloin mennessäni, niin kuin vain elävät voi:
Kaunis Marjaana polkee jälleen, ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää.
Kaunis Marjaana sulkee silmät, aina on joku joka ottaa vastaan.
Mutta miten siinä kävikään, mies oli mennyt menojaan.
Mä olin hetken, valmis kuolemaan
Tai edes vähän romahtamaan, mutta minähän en pillitä,
En ainakaan
Ennen pimeää.
Siis pakenin kärrytielle, missä niityt ja metsät soi,
Ja minä lauloin niiden mukana, niin kuin vain elävät voi:
Kaunis Marjaana polkee jälleen, ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää.
Kaunis Marjaana sulkee silmät, aina on joku joka ottaa vastaan.
Aurinko laski puiden oksille, se oli ehkä upeaa.
Kumi tyhjeni suon reunalle, odotin pimeää.
Olin kuivunut kämmekkä, toivoin ettei kukaan nää.
Sitten itkin ja
Ja itkin
Ja romahdin,
Niin kuin elävät voi.
Ja pian Marjaana polkee jälleen, ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää.
Kaunis Marjaana sulkee silmät, aina on joku joka ottaa vastaan.
Kai joku vielä ottaa vastaan.
Kai joku vielä ottaa vastaan.
